Rottaralli Ristiinassa 27. - 29.07.2007 (päivitetty 31.07.07) (ja muut mp-juttuni löytyvät täältä)

Kesän 2007 normaalia epävakaista säätä oli luvassa Rottarallin viikonlopuksikin, mutta päätettiin sitten kuitenkin lähteä.
Lähtö tapahtui 27.07. noin klo 14. Ensiksi ajettiin Pälkäneen Aapiskukkoon tankille ja kahville. Kahvipöydässä päätettiin ettei käännytä Lahdesta konetielle vaan koukataan Kouvolan kautta.
Ristiinan K-marketista ostettiin vähän evästä ja sitten rallipaikalle Löytöön. Perillä oltiin noin klo 18.30. ja matkaa oli kertynyt 303 km.
Sää oli koko matkan kaunis, jopa helteinen.
 

     .

Sääennuste lupaili yöksi voimakasta sadetta, joten teltta varustettiin normaalia reilummalla katoksella. Katos toimi myös mukavana "terassina".
Iltaruoaksi oli hyvää hernesoppaa ja saunassa piisasi löylyä.
Yöllä tulikin vettä ihan omiksi tarpeiksi, mutta ei valitettavasti yhtään hillinnyt rajoittimeen paukuttelijoita.
 

Aamupalalan jälkeen sää alkoi kirkastua ja päätimme lähteä pienelle ajolenkille.

Ensiksi Mikkelin torille lörtsykahville, sitten Juvan kautta kohti Puumalaa ja sieltä Anttolan ja Mikkelin kautta takaisin Ristiinaan. Kilometrejä kertyi noin 200.
Matkalla tuli yksi sadekuuro, mutta onneksemme olimme juuri Pistohiekan kohdalla. Asetuimme taloksi krillikatokseen ja keittelimme Trangialla kahvit. Sateen tauottua jatkoimme matkaa.

Palattuamme olikin jo ruoka-aika ja pääsimme nautiskelemaan perunoista ja lihapullista.

Illansuussa tuli rallipaikallakin pari rankkaa kuuroa, jopa kunnon rakeita, mutta iltaohjelman alkaessa sää oli taas poutainen.

     .

Välillä tuli rakeita ja sitten paistoi vettä ja satoi aurinkoa.

Sunnuntain aamupalan jälkeen koottiin leiri ja suunnattiin kohti kotia. Reitiksi valittiin Ristiina - Mäntyharju - Pertunmaa - Joutsa - Korpilahti - Tampere - Ylöjärvi.
Tummia pilviä oli päällämme aika-ajoin, mutta varsinaista sadetta saatiin vasta Tampereen ja Ylöjärven välillä. Kilometrejä sunnuntaille kertyi 285 ja koko reissulle 788.

t.  Risto & Tatu