Ensimmäinen motorisoitu ajopelini, Tunturi Automat vm. 1966

(päivitetty 22.09.2005, muut mp-juttuni)

Isäni hankki Tuntsan käytettynä keväällä 1971. Ikää tiellä ajamiseen minulla ei ollut, joten harjoittelu tapahtui pihassa ja läheisillä metsäteillä. Ensimmäisen, ihan lainmukaisen ja yleisellä tiellä tapahtuneen, matkani tein vuoden 1972 tammikuussa, syntymäpäivänäni, kun kävin ilmoittautumassa kevään kestävään iltarippikouluun. Tämä tapahtuman on täytynyt olla aika merkittävä koska sen muistan elävästi vieläkin, vaikka mitään erityistä ei matkalla sattunut. Vastaavaa muistikuvaa ei esim. ensimmäisestä automatkasta ole jäänyt mieleeni.
Automaattivaihteisto ei ollut oiken nuorukaisen mieleen, mutta hyvin sillä tuli muutaman vuoden ajot ajetuksi. Pienten perusviritysten (kaasuttimen ja imukaulan poraus, aukkojen viilaus, kannen lasku ja lievä välitysten vaihto) jälkeen mopo meni sen mitä muutkin. Asuin sellaisessa ympäristössä, ettei välityksiä kannattanut vaihtaa kovin pitkiksi, koska mäissä kulku olisi sitten hyytynyt liiaksi. Huippunopeutta en tiedä, mutta Kainuun mäkisessä maastossa mökkimatkan 28 km:n pikitieosuudella sain keskinopeudeksi parhaimmillaan 58 km/h. Matka oli mitattu TVH:n kilometritolppien mukaan ja aika sekunttikellolla. Näillä virityksillä kone kesti vielä oikein hyvin.

Tämä kuva on netistä löydetty ja oma Tuntsani poikkesi harmaan värinsä osalta kuvasta.

t.   Risto